maanantai 19. lokakuuta 2009

Runouden teiniviikset kutittavat kriitikkoa

"Ranskalainen semiootikko Roland Barthes on todennut, että kriitikon tehtävä on avata teksti sen omalla kielellä eikä käyttää kirjaa oman maailmankatsomuksen pönkittämisen välinenä.”

- Jukka Petäjä, Helsingin Sanomien kriitikot esittäytyvät


Jukka Petäjä on on kirjoittanut poikki-ja-pinoon -tyyppisen kritiikin “uudesta runoudestamme”. Taustaksi kirjoitukselleen Petäjä ilmeisesti asettaa tämän niinkutsutun uuden runon elinkaaren, sillä hän otsikoi tekstinsä “Uuden runouden äänenmurros”. Äänenmurroshan on tietysti teini-ikäisellä, huomattavammin erityisesti teinipojalla, sillä kömpelöllä raukalla, jonka suu puskee huonoa läppää, ylähuuli koomista haituvaa ja alapää maahan valuvaa siemennestettä - vertaus on aiheellinen, jos isotkin pojat puhuvat runkkaamisesta niin puhun minäkin. Minulla on ollut jo pitkään vahva hytinä siitä, että mukavaan keski-ikään päässeet mieskriitikkomme eivät mitään niin paljon karsasta kuin teini-ikää, pissiksiä ja amismopoilijoita. Sitten tämä kuona pääsee joskus pintaan täysin asiattomissa yhteyksissä, kuten nyt tässä Petäjän teilauksessa (ja esimerkiksi Markku Soikkelin hutaisussa V.S. Luoma-ahon Ruumiista). Viisi sotamiestä tantereeseen kerralla, nyt on Petäjän kriitikonnatsat ansaittu.

Kiinnostavampaa kuin erään kriitikkopolven psykodynamiikka ovat tämänkaltaisen kritiikin taustaoletukset. On tietysti hyvä, jos peräti viiden kokoelman niputtaminen samaan arvioon on aineellinen kysymys. Että ei ollut tilaa tai tekijöitä kritiikeille ja nämä kaikki haluttiin huomata. Mutta jotenkin herää epäilys, että ntamon ja poEsian julkaisuihin ei edes tarvitse suhtautua mitenkään vakavasti. Saman epäilyn tuo ilmi Henriikka Tavi kommentillaan Petäjän arvosteluun. Arvostelu vaikuttaa täysin poliittiselta vedolta. Muistan esimerkiksi Jonimatti Joutsijärven ja Tiina Lehikoisen kirjojen arvostelut, jotka ilmestyivät Hesarissa viime vuonna. Tylyä kamaa, tarpeettoman tylyä.

Tietenkään jälki ei voi olla kuin kamalaa, jos kriitikko tekee lyhyehkön arvostelun viidestä kokoelmasta, joista ei edes aio pitää. Ja aloittaa vielä kamalimmasta – nimittäin Kristian Blombergista. Ja minä kun jo pidin Blombergin kokoelmaa monin paikoin jopa lyyrisimpänä näistä (en ole lukenut kaikkia arvostelussa käsiteltyjä kirjoja), siitä huolimatta että sen typografia on rikkonaisinta ja sen huonoilu on todella absoluuttisen huonoa päästessään syvimpiin kanjoneihinsa. Yhtä helposti Petäjä olisi voinut lainata Blombergilta vaikkapa tämän (pahoittelen, lainauksen asemointi ei alkuperäinen):

aamulla taas palaatte pieni ja kotoisa / on maailma teidän allanne / tulitte sitten ohuina kuin pakkasessa lausuttu rukous

ja voinut puhua tämäntapaisten katkelmien perusteella ummet ja lammet Blombergin arkilyyrisestä pakkasaamukielestä. Se olisi ollut täsmälleen yhtä rehellistä.

Ilkeyden ja ivan tyylilaji tietysti pakottaa lainaamaan tekijöiltä lauseita, jotka irrotettuina eivät näytä kovinkaan runollisilta. Ja sellaisten lauseiden löytäminen ei varmasti tuota vaikeuksia kriitikon tasoiselle lukijalle.

Miltei jokaisessa lauseessaan Jukka Petäjä näyttää pettävän kriitikkoesittelyssään lainaamansa Barthesin mietelmän eläytyvästä kritiikistä, joka ainakin yrittää lukea kutakin teosta sen omilla ehdoilla, ja jos siinä epäonnistuukin, myöntää sitten vajavaisuutensa eikä suinkaan käytä “kirjaa oman maailmankatsomuksen pönkittämisen välinenä”.

Tällaisten uuteen tai nuoreen tai kokeelliseen runoon puuttuvien kritiikkien nimenomainen ongelma tuntuu olevan juuri tämä. Kriitikko ei voi paeta omaa runouskäsitystään tai maailmankatsomustaan. Miksi sitten suunnata energiansa kauneusvirheiden etsimiseen epätasaisesta kirjoitusmassasta, joka on jo periaatteellisesti epätasaista kauneusvirhettä suhteessa rikkumattoman kauneuden poetiikkaan? Petäjä antaa ymmärtää, että hän on kyllä tajunnut tämän jujun: “Nämä käsiterunoilijat etsivät usein sellaista kirjallista, kulttuurista tai visuaalista rajapintaa, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös typografisesti jäsenneltynä sisältönä.” Luulisi, että Petäjä lähtisi sitten esimerkiksi pohtimaan millä tavalla uusi runous onnistuu tavoitteessaan, jos kerran kykenee nimeämään tavoitteen. Tietysti uudelle runoudelle myötäsukainen kritiikki antautuu sisäpiireilyn ja selkääntaputtelun vaaroille, mutta mitä jos joskus jokin kritiikki vaikka onnistuisi avaamaan sen maailmaa populaarissa mielessä? Voisiko joku edes yrittää?

En oikeastaan edes ymmärrä mitä tekemistä näillä kirjoittajilla on toistensa kanssa. Kielikäsityskö? Tietysti on miellyttävämpää tulla teilatuksi ryhmänä kuin yksi kerrallaan, mutta nyt syntyy myös erikoinen käsitys siitä, että nämä “käsiterunoilijat” olisivat jotenkin samaan ryhmittymään kuuluvia.

Petäjän kritiikki vaikuttaa nykyisessä netti- ja keskustelukulttuurissa yleistyneeltä “kriittisyydeltä”, siis siltä, että nimetään vastustaja itse ja ammutaan se sellaisena, eikä liiemmin tarkistella onko tullut ammutuksi oikeaan maaliin. Siitä huolimatta Petäjän teksti herättää joitakin kysymyksiä, jotka uusien runoilijoiden on syytä ottaa vakavasti. Onko suomalainen runous nyt sillä tolalla, että institutionaaliset erot (Sanoma-WSOY versus print-on-demand -kustantajat) ja sukupolvierot (keski-ikäiset versus nuoremmat) merkitsevät myös esteettisiä eroja, ja sitä kautta maailmankatsomuksellisia eroja? Saammeko lisääkin näitä kuolleena syntyneitä mutta aggressiivisia kritiikkejä palkkioksi runoudesta, joka yrittää suorastaan vimmaisesti etsiä kaikenlaisia tulokulmia ja avanteita?

Petäjän kritiikki jää väkisinkin voimattomaksi erityisesti painavimmassa kohdassaan – koska se on juuri siinä väärässä. “Ongelmallista on, että runojen minä käy useissa näissä esikoiskokoelmissa lähes yksinomaan luuppiutuvaa monologia itsensä kanssa. Tällöin merkityksellinen kommunikaatio olisi ylipäänsä mahdollista vain siinä tapauksessa, että olisi olemassa joku samanlainen kuin puhuja, joka on kuitenkin samalla riittävän erilainen kuin puhuja“, hän kirjoittaa. Todellako? Jos ymmärsin, esimerkiksi Timo Harjulla saattaa olla jotain yhteiskunnallista agendaakin – outoa, että lehti, joka on muutoin hirveän kiinnostunut vanhustenhuollon epäkohdista ei olekaan kiinnostunut samasta teemasta runoudessa. En tunne Blombergin Puhekuplien syntyhistoriaa, mutta jotkut katkelmat siinä vaikuttavat hakukonetyöstetyiltä – enkä nyt välitä onko kyse vain vaikutelmasta, vai onko ollut näin – mutta useissa näissä esikoiskokoelmissa nykyisin käytetään hakukonetta (laajennan tässä, koska Petäjä antaa sellaisen vaikutelman että puhuu jatkuvasti uudesta runoudesta ylipäänsä). Tämä seikka tekee jo mahdottomaksi sen, että puhuja imisi omaa k*****sä – ja on hauskaa, huonosta kritiikistä huonoon slapstickiin tai autopoeettiseen ja autoeroottiseen ouroborossymboliikkaan. On myös selvää, että sekä Luoma-aho että Teemu Helle hyvinkin yltävät runoudellaan oman napansa ulkopuolelle, mutta lukijasta tietysti riippuu haluaako runoudessa nähdä muita teemoja kuin keskeislyyrisen subjektin höpötystä. Tuukka Terhon taidoista saa ylipäänsä paremman käsityksen tästä Virpi Alasen kirjoittamasta arvostelusta.

Petäjän yhden puhujan oletus ei tietenkään voi kuin epäonnistua. Kommunikaation ehtoja kai tässä oltiin hakemassa alunperinkin, miksi sitten olettaa että joku mukava puhuja istuisi nojatuoliin ja antaisi kriitikolle pussillisen toffeeta alkajaisiksi, sitten turisisi mukavia.

Oireellista on, että Teemu Helle on Timo Helle ja Kristian Blomberg on Bolmberg. Niinhän sitä sanotaan, että paras tapa loukata jotakuta on kirjoittaa tämän nimi väärin.

16 kommenttia:

  1. BRAVO! Täydellistä! Osuit juuri samaan kohtaan kuin itsekin: Petäjä ei erota metsää puilta eikä keskeislyriikkaa surrealismista, ja tulee itsekin ilmaisseeksi, että oli väärä ihminen näitä lukemaan, kun mutisee tuosta oikeasta lukijasta joka olisi "riittävän samanlainen mutta myös riittävän erilainen": WTF? Jos on selvää jo itsellekin ettei olisi pitänyt näitä teoksia lukea, miksei sitten suosiolla annettu jollekulle toiselle? Luulisi Petäjällä pomona olevan aika rajoitetusti aikaa muutenkin? Miksei Kuisma Korhonen tai Mervi Kantokorpi tai Janna Kantola olisi voinut lukea näitä teoksia? He olisivat sentään kyenneet kertomaan lukijoille jotain niiden SISÄLLÖSTÄ sen sijaan että olisimme kuulleet Petäjän omista luutuneista arvoista ja maailmankatsomuksesta.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitin tämän Hesarin kommenttipalstalle noin tunti sitten mutta sitä ei olla vieläkään "tarkistettu":

    -------------------------

    Petäjä on proosakriitikko, joka ei osaa lukea runoutta. Seuraa kaikenlaisia ongelmia: hän mm. olettaa, että kokoelmissa on minä-puhuja, joka käy monologia itsensä kanssa, mutta useimmissa näistä teoksista tällaista puhujaa ei ole missään nähtävissäkään! Lukutaidon ja tiedon puuttesta kertoo myös niputus "käsiterunouden" leiman alle. Petäjä a) ei tiedä, mitä käsiterunous on (se on runouden alalaji, jota yksikään näistä teoksista ei edusta) ja b) ei huomaa, kuinka erilaisia teokset ovat.

    On huolestuttavaa, että Petäjä, joka on kulttuuritoimituksen päällystöä, ei kykene ymmärtämään miten erilaisia pyrkimyksiä näillä kirjoilla on. Siinä missä Blombergin teosta kenties selkeimmin ohjaa pyrkimys kokeilla muoto- ja kuvakielellä, Harjun ja Terhon teoksissa ei todellakaan pyritä "dekonstruoimaan arkikokemusta" tai rikkomaan perinteistä lukuhorisonttia", pikemminkin pyritään erilaisin keinoin näitä vahvistamaan!

    Kysymykseksi jää, millaista ilmaisun olisi pitänyt olla, että se olisi Petäjää tyydyttänyt? Positiiviset kriteerit ("oivaltava" ja "kunnolla liikkuminen") ovat hämäriä. Hämäryys on usein keino naamioida omien lähtökohtien mielivaltaisuus; tämä on pelottavaa, koska Petäjä pyrkii jonkinlaiseen objektiiviseen arvostelmaan "uuden" runouden "äänenmurroksesta". Nämä kirjat ovat huonoja hänen omasta maustaan riippumattomin kriteerein, hän tuntuu sanovan.

    Tosiasia on kuitenkin, että Petäjä ei vain ollut oikea ihminen näitä teoksia lukemaan. Niitä varten pitäisi "olla olemassa joku samanlainen kuin puhuja, joka on kuitenkin riittävän erilainen kuin puhuja", kuten hän itse toteaa. Tämä on Petäjän arvostelun ainoa tosi lause, ja oma lukukokemukseni todistaa sen totuuden: mielestäni Blombergin ja Luoma-ahon teokset ovat oivaltavinta ja liikkuvinta esikoisrunoutta moniin vuosiin.

    Ei kuitenkaan riitä vain todeta, että Petäjä on ollut väärä ihminen väärällä paikalla. Hänen arvionsa on ele, jonka suunnasta ei voi erehtyä. Luulen, että kriitikko on lukenut ensin Blombergin kirjan ja ärsyyntynyt siitä niin paljon, ettei ole kyennyt sappensa keskellä näkemään muita teoksia sellaisina kuin ne ovat.

    Haluaako Helsingin Sanomat todellakin tukea tällaista kielenkäyttöä, tällaista asennetta? Olisi kenties viisasta, että kriitikko noudattaisi omaa viisauttaan: "Jos sylkee vastatuuleen, ei kannata jäädä niille sijoille vartoilemaan."

    VastaaPoista
  3. Onpa omaperäistä kriitikolta, kirjoittaa "omaperäisyyden tavoittelusta".

    Toisaalta jos sen perään kirjoittaa "ei kovin runollista", on linja ainakin melko lailla koherentti. :D

    Hesarin viihdearvo selvästi laajenee säteilyn lailla hs.fi-keskusteluista.

    VastaaPoista
  4. Loistava kirjoitus! Iloitsin tästä paljon. Kenties joukkomurskakritiikillä on positiivisia seurauksia: vastakkainasettelut paljastuvat, röyhkeys toivottavasti pienenee.

    Proosan puolelle pitäisi saada samanlainen keskustelu, siinä määrin tylysti on joitakin kokeellisia kirjoittajia kohdeltu (ajattelen esimerkiksi Aina Bergrothia).

    Tämä kohta oli mainio: "Petäjän yhden puhujan oletus ei tietenkään voi kuin epäonnistua. Kommunikaation ehtoja kai tässä oltiin hakemassa alunperinkin, miksi sitten olettaa että joku mukava puhuja istuisi nojatuoliin ja antaisi kriitikolle pussillisen toffeeta alkajaisiksi, sitten turisisi mukavia." Niinpä - ehkä kirjallisuuden ei edelleenkään tarvitse kivalla juttelullaan estää kriitikkoa tajuamasta, ettei kaikki olekaan niin eheätä, kaunista ja harmonista kuin kriitikko tahtoo ajatella.

    VastaaPoista
  5. Teemu, tosta hesarin keskustelusta tuli hyvä. Ananakset.. okei. Mutta ihme kun tota sun kommenttia ei sinne kai ilmaantunut koskaan. Niillä on erikoinen sensuuri. Mä en tosiaankaan tajua miks tuo homma meni Petäjälle tai vielä kummallisempaa on, jos se hinkui tekemään tuota arvostelua. Mä en tunne kustantamokuvioita, mutta ainakin Petäjällä on erityinen kiinnostus niihin (kuten kriitikkoesittelyssä sanotaan: "Kustannuspolitiikka ja kustantamisen kulttuuriset ja taloudelliset reunaehdot kiinnostavat myös minua"), niin tässä alkaa epäillä kaikenmoista salaliittoilua. Todella surullista on se, että jokainen noista kokoelmista ansaitsisi oman kritiikkinsä. Ja toinen ihme juttu - oon kuullut jo useammasta paikasta että JOSTAIN SYYSTÄ kommentteja ei oo menny läpi keskusteluketjuun. Mun kommentti meni kerralla.

    muhtimin, eikös ne kuitenkin "omaäänistä" ylistele aina toisinaan, vaikka samalla toteavat että se on niiiiiin vanhanaikaista niin silti tekee mieli sanoa. Petäjä on tosiaan omaksunut yleismaahanmuuttokriittisen runoarvostelutyylin.

    VastaaPoista
  6. Harry, musta tuntuu että mun röyhkeys vain kasvaa. Mutta nyt näyttää tuota hesarin keskusteluakin lukiessa, että seuraukset voi olla positiivisia. Jos sitä ketjua nyt lukee muutkin kuin sinne kirjoittaneet.

    VastaaPoista
  7. Hieno kirjoitus!

    Sulla on komiat seinät ja katto: onnea uuteen kotiin :)!

    VastaaPoista
  8. Ei tätä voi tonne nettipalstalle jättää. Nyt pitää vaan säilyttää yhteinen rintama ja tukea kaikkien toisiaan. Änkyrätkin varmasti ryömii poteroistaan vielä ennen pitkää, ja sitten vasta meitä koitellaan.

    VastaaPoista
  9. Teemu H., kiitos.

    TM, pitäisikin. Ja puhtia ja intoa ja niitten sisaruksia kanssa. Mutta mua hämää tässä asetelmassa näkyvyyspuoli. Tollanen ikihonka saa näkyvyyttä paljon paremmin kuin muut. Arvelen, että hesarin keskustelupalstaakin luetaan enemmän kuin nyt vaikka blogeja, joissa sekä tämän asian suhteen että muutenkin ilmestyy parempia runoesseitä ja -kritiikkejä kuin missään päivälehdessä. Mutta ehkä Petäjän munailu muuttuu sitämyöten onneksikin, että asiasta kiinnostuneet lukijat löytävät muutakin luettavaa kuin hesarin toistaitoisimmat kyhäelmät.

    VastaaPoista
  10. Olen aidosti ylpeä suomalaisesta runoudesta ja - runoilijoista ja sen ympärillä työskentelevistä, kriitikoista jne; he tietävät missä seisovat ja mitä tekevät. Kun noita omalla nimellään keskusteluun osallistuneiden, tavalla tai toisella kirjoittavien ihmisten nimiä katselee on helppo vetää johtopäätökset, että Petäjäkin tietää missä seisoo, mut ei tiedä mitä tekee.

    Samalla voi helposti huomata missä kuosissa on suomalainen sanomalehtikritiikki, varsinkin runon osalta. Aika hirveähän se on, kuten tuot Maaria osuvasti kirjoituksessasi esille.

    VastaaPoista
  11. Laitan tähän aksun kommentin:

    Tahtoisin huomauttaa Teemu M:lle, että mun mielestä eo ole kovin hyvä argumentti painottaa Petäjän proosataustaa. Suurin osa näistä teoksista ei kuitenkaan mun silmissä ole niin elitistisiä, että vaadittaisiin vihkiytynyt runokriitikko niistä kirjoittamaan. Näin varsinkin Harjun teoksen teemojen perusteella.

    Toisaalta tarve ei myöskään ole miettiä näitä teoksia suhteessa Petäjän argumentteihin mitenkään syvällisesti. Ne ovat niin heikkotasoisia ja asenteellisia, ettei perehtymättömyys jää epäselväksi. Sen sijaan olisi olennaista kyllä osoittaa hesarin lukijakunnalle, että se auguurinen asiansa hallitseminen, jolla Petäjä asiansa esittää, on uskottavuudessaan niin naurettava, että se tahraa koko julkaisua. Harvoin on nähty, että kriitikko kaivaa itselleen näin syvän kuopan. Moraalinen velvollisuus on silloin tuupata.

    Mulle tuli vielä surullinen olo koko tosta touhusta, kun aikaisempina vuosina runoudesta on hesarin voimin saatu esiin niin hienoja merkityksiä. Tässä olisi viisi tapausta, jotka olisivat antaneet mahtavan aineiston jatkaa tuota työtä. Mulle kyllä kelpaa sekin, että teokset on hesarin kriitikon mielestä huonoja, mutta että ne luetaan yhden runosuuntauksen osaksi samalla tavoin kuin modernismin alkuaikoina, on jo niin paksua paskaa että mulla se jää lautaselle.

    Tämä kritiikki syö myös Tavin kirjapalkinnon uskottavuutta ja Tennilän, Salmenniemen, Heikkisen + Hyvärisen ehdokkuuksia. Se tuntuu helvetin pahalta. Samaan pönttöön menee Kantokorven hesarissa tekemää duunia koko rojaus.

    -aksu


    --
    koitin laittaa asetukset niin, että kaikki vois kommentoida, mutta ehkä nyt jotenkin epäonnistunut!

    VastaaPoista
  12. Aksu, mielestäni jos kirjoittaa "uudesta runoudesta" silloin antaa olettaa, että hallitsee uuden runouden lukemiseen tarvittavat välineet. Kyse on siis Petäjän asettamista parametreista, ei minun; jos hän olisi kehystänyt kritiikkinsä toisin, paljastanut, ettei ole mikään runouden kriitikko, mutta koittaa silti selvittää miten "maallikkolukija" voisi tehdä tolkkua "uudesta runoudesta", asia olisi ollut eri. Mutta hän lähtee akateemisten käsitteiden ("dekonstruktio") kehyksestä, mikä antaa olettaa, että niitä osataan käyttää. Nythän ei niin ollut.

    Toisaalta tarkoitin myös ja vain sitä että Petäjä tuntuu tuosta näennäisestä poeettisten käsitteiden hallinnastaan huolimatta lukevan näitä teoksia proosan oletusten kautta: että niissä on kertova ääni, luotu maailma, mimesis, jne. Harjun teosta varmasti olisikin voinut lukea näin, jossain määrin (mielestäni proosan lukutapoja EI voi tuoda runoon mutatis mutandis), mutta oma mielipiteeni on, että Petäjä on jostain syystä kimpaantunut Kristianin kirjasta niin paljon, että heijastaa sen sisällön kaikkiin muihinkin, se kun ei vastannut hänen "lukuhorisonttiaan".

    Mutta toisaalta olet oikeassa että se, mikä tuossa argumentissa on retorista ja/tai spekuloi Petäjän analyyttisten kykyjen luonteella tai puutteella ei palvele hahmottelemasi ylätason ongelman käsittelyä. Eikä minulla oikeastaan ole enää mitään tarvetta edes analysoida Petäjää, vaikka tämä kritiikki tarjoaakin herkullista materiaalia tulkinnan teorian näkökulmasta. Enhän minä edes ole hänen mielipiteistään vihainen, vaan siitä, että hän ei piittaa journalistisesta etiikasta.

    VastaaPoista
  13. Musta tuntuu, että P. ei lukenut proosan oletusten kautta, vaan jonkun omituisen runokäsityksen jonka hän on jostain omaksunut. Kritiikistä löytyneiden vihjeiden perusteella heittäisin, että hän olettaa kaiken runouden olevan lopulta keskeislyyristä. Kieltämättä outo ajatus. Toisaalta sitä tukee se, että Villen ja Kristianin runoissa on monia sellaisia puolia, joita itsekin luen "keskeislyyrisinä" jonkinlaisena sanojen takaa hahmoontuvana kertojan + kokemuksellisuuden kuvana. Mutta tää on jo pitkälle mennyttä spekulointia.

    Paljon parempaa spekulointia heittää Maaria yllä olevassa tekstissä, jossa hän kirjoittaa näkyväksi Petäjän päästään keksineen sukupolvikokemuksen. Uskon, että kaveria sattui kipeästi hesarin palstalla ollut tulkinta puberteettisesta runosta, jolle hän antaa isän kädestä pikkumaisesti ja rivosti. Huh, mä lähtisin ainakin heti kaljalle, jos mun kritiikeistä löytyisi (kopkop) tuollainen metataso.

    Tuo journalistinen etiikka se munkin mielestä on isoin juttu. Sille me ei voida mitään, jos heppu on vähälahjainen, sellainenhan on helppo antaa anteeksi. Mutta piittamattomuus ja ylimielisyys ovat eri juttu. Tässä tapauksessa kärsijäksi joutuu vielä satunnaisen runokirjan sijaan 5, ja vielä jokainen esikoisia.

    Mua vituttaa kaiken huipuksi sekin, että juuri kun ollaan käyty kritiikkikeskustelua itseämme säästämättä ja tunteja laskematta ja päästy jopa hemmmetin hyviin tuloksiin, tulee tämmöinen pihalle. Se loukkaa mua kriitikkona ja se loukkaa kritiikkiä kirjallisuuden lajina. Näistä esikoisirunoilijoista mä olen Teemun ja Kristianin kanssa miettinyt erikseen ja aika perkeleen perusteellisesti kritiikkiä suhteessa runouteen. Vaikea kuvailla millainen farssi Petäjän ölinä on suhteessa näihin keskusteluihin. No, asianomaiset ainakin ymmärtävät.

    Laitoin Villen blogiin jonkilaisen priorisointiehdotelman Petäjän epäkritiikissä eniten perseestä olevista seikoista. Se menee näin:

    Pitäisi miettiä hesarin palkintoa ja lehden tarvetta saada _kaikki_ esikoiset luettua ennen hesan kirjamessuja. Pitäisi miettiä book-on-demand -kustannustoiminnan vaikutusta hesarin suhtautumiseen. Pitäisi miettiä mielekkyyttä näiden esikoisten niputtamiseen ja sen motiiveja. Pitäisi miettiä minkälaiseen vastuuseen Petäjä on kollektiiviseti laitettava siitä että hän on pahoinpidellyt 5 runoteosta sekä kritiikin kirjallisuuden lajina. Pitäisi miettiä hesarin kulttuuritoimituksen yleistä tilaa, jos tällaista pääsee lehteen asti. Pitäisi kysyä hesaria avustavien kriitikoiden näkemystä tähän tekstiin. Lisäksi pitäisi suhteuttaa nykyrunous ja aikaisemmin siitä huolella käymämme kritiikkikeskustelu tähän tapaukseen.


    Sitäkin mietin että kello tikittää, eikä Petäjä ole vielä lotkauttanut kynäänsä(?) millään tavalla puolustautuakseen. Tässä on vaara, että hesari kuittaa tän jutun sillä, että pieni kaveriporukka pitää hetken meteliä, mutta se vaimenee kun sitä ei ruoki. Se on ollut ainakin kuvataiteen suhteen lehdellä menestyksekäs strategia.

    -aksu

    ps. mun piti kaivaa vanha explorer ja tulla sillä tänne blogiin, kun mozilla ei anna mun kommentoida. Työlästä.

    VastaaPoista
  14. Moi, kirjoitan mielivaltaisesti tänne pohtielmaa tästä keissistä.

    Mua ärsyttää suunnattomasti edelleenkin vätystely ja pelkurimainen käsienpesu hesarin puolelta tän pyykkikasan pesusssa. Paperiversioon laitetut sitaatit olivat ihan perseestä ja antoivat täysin valheellisen kuvan keskustelun sävystä. Journalismina touhu oli niin kiusallisen heikkoa, että hävettää sen toimittajaressun puolesta, joka aineiston haali. Ei tullut totuus ilmi, ja ainoaa nimimerkillä epätarkkaa mössöä puhunutkin "herra huuhaa" muistettiin ottaa mukaan, kun kyseessä oli ainoa "keskustelullinen" kommentti. Muutenhan kaikki totesivat omilla nimillään miten kertakaikkisen sietämättömän huonoa työtä Petäjä ylpeillen oli päästänyt käsistään.

    Saarikosken ja Majanderin myötäilevä kommentti oli ihan paskaa. Se ei koskettanut itse ongelmaa käytännössä miltään osin ja viesti tuntui olevan, että herrat kyllä lukevat kommenttiketjua ja hyvä homma että se hautautuu tänne nettiin niin kukaan ei saa tietää siitä. Selkärankaa osoitti ainoastaan se, että he ilmoittautuivat ottamaan pyyhkeet vastaan. Mitään virhettä ei kuitenkaan myönnetty tapahtuneen. Ja jumalauta he puolustivat kritiikkiä sillä, että ”Yksittäisestä runokritiikistä voi olla ihan yhtä montaa mieltä kuin yksittäisestä runokirjastakin.”

    Tuo väite on typerimpiä kritiikkiä koskevia mitä mitä mä olen kuullut, ja kaksi fiksua ihmistä heittää sen kehiin kuin viisauden.

    Luultavasti he onnittelevat itseään siitä, että "osallistuivat" keskusteluun - ja mulla on sellainen olo, että sekin on pelkkää ivaa. Tämä johtuu tietysti siitä, että herroilla on niin monta etua valvottavana, että on pakko puhua paskaa uskottavuuden nimissä. Muttä eihän tohon keskusteluun osallistuneilla ole käytännössä kellään mitään muuta kuin hävittävää.

    Mua suututtaa aivan saatanasti se, että mitään rehellistä ja totuudenmukaista ei voida sanoa niille kymmenille ihmisillle, jotka omalla nimellään sitä kysyvät rakentavasti. Että sanomalehti, joka elää journalismiromantiikalla ja jonka tekijät lisäävät mulkkuunsa viisi senttiä sananvapauden puolesta historiassa verta vuodattaneiden kustannuksella eivät kykene tekemään työtään totuudenmukaisesti edes tällaisessa pikku jutussa.

    On tietysti ihan selvää, että ammatillisesti petäjä on saanut turpaansa. Virkkusen kanssa on varmaan juteltu suuntaviivoista ja niin pois päin. Mä en kuitenkaan ole varma onko tuollainen kvasikeskustelu ("hesari ottaa osaa keskusteluun") parempi kuin se, että ne vaan pitäisi turpansa kiinni ja kuuntelisi kiltisti millä kaikilla tavoin koko se porukka on häpeäksi ammattikunnalleen.

    -aksu

    VastaaPoista
  15. aksu, joo. saarikosken ja majanderin vastaus on kaikin puolin typerä. MILJOONALLE LUKIJALLE - petäjän teksti saattaa kyllä palvella loistavasti miljoonaa lukutaidotonta. kamoon, ei mullakaan oo mitään vaateita urheilusivujen suhteen, saavat kirjoittaa ihan niin vaikeista lutzeista ja vuorileireistä kuin haluavat. mutta ei ne oo oikeesti niin tyhmiä. tämänpäiväinen uutinen wsoy:n kirjailijoiden syytöksistä firmaa kohtaan viimeistään todistaa, että niiden organisaatiossa on niin hitonmoisia ongelmia, että kaikenlaista voi sattua, ja sata sammakkoa suusta ei oikeastaan ole kovin iso juttu. näinköhän jättiläinen horjuu.

    mutta yleisemmin, mä ihmettelen että suomessa ei muka ole sijaa päivälehden kulttuurisivuille. siis sellaisille, joissa ilmestyis hyviä ja ymmärrettäviä ja avartavia ja sivistyneitä juttuja niille, jotka on kiinnostuneita kulttuurisivuista. kun sinne lehteen saa kirjottaa ihan niin paskoja tekstejä kuin haluaa, mutta siltikään niitä ei lue kukaan, joka ei ole jo valmiiksi kiinnostunut esim. runokritiikistä.

    nyt en siis ymmärrä mitä hesari puolustaa. mulla on vahva tunne siitä, että tää liittyy jotenkin kustannusalaan. sekä saarikoski että majander ja mahdollisesti jopa petäjä on niin fiksuja, että ne tietää ettei tämmönen selittely uppoa. silti ne puhuu läpiä päähänsä. miks?

    VastaaPoista
  16. Noi sun esiin nostamat asiat menee vielä kurjemmiksi, kun kattoo sanomalehtien yleistilaa. STT lopettaa kulttuurijuttujen tekemisen. Se tarkoittaa sitä, että maakuntalehtien kulttuuritoimitukset putoavat isosta kuviosta. Ei vaan ole porukkaa tarpeeksi tekemään noita juttuja. Suomen mittakaavassa sanomalehtien kulttuurista tulee paikallista ja hesari on käytännössä ainoa ison kuvion hallitsija.

    Toimittajan työkin on paljolti reagoimista. Taustoitusta ja perehtymistä on hankala tehdä, kun työpäivä koostuu tiedotteiden lukemisesta ja copy-paste -kirjoittamisesta. Kun vielä hesarikin potkaisee 80% avustajistaan pihalle (tästä on jo päätetty), on loppuporukka ns. omillaan.

    On tietty hyvä miettiä miten noita kulttuurisivuja voisi parantaa, mutta resurssien perusteella ne tulee aika paljon tostakin vielä alaspäin.

    -aksu

    VastaaPoista