Street-runous on aina paikallista mutta muotokieleltään universaalia, ja sitä voi tavata periaatteessa missä vaan. Eräs tuore mutta luultavasti jo hävinnyt havainto on Vuorilammelta Kuopiosta. Vakiintuneet kirjaimet O, P ja S esiintyvät runossa, mutta T-konsonantti puuttuu, mutta poetiikkaan on liitetty kirjaimet L ja E. Kirjainyhdistelmä LESPO, joka saattaa merkitä naispuolista homoseksuaalia (siis lesboa), mutta street-runouden poetiikassa on pidettävä mielessä mahdollisuus siihen, että sanasta puuttuu T-kirjain. Hiljan myös Reijo Valta havaitsi street-runouden ilmaisukeinojen todellisen laajuuden – eivät vain O, P, S ja T -kirjainten erilaiset muunnelmat ole street-runoutta, vaan sen rikkauteen on luettava myös tiemaalaus “80”. LESPO -runon tapauksessa myös street-runouden ilmaisuvälineistö on selvästi laajentunut, kyseessä on uniikki kepillä tehty kaiverrus hiekkatiehen.
Koska korostetun lyhyissä runomuodoissa potentiaaliset kirjoitusasut korostuvat väistämättä, on pohdittava millä tavalla street-runouden koko niukan aakkoston käyttely olisi mukana LESPO-runossa. Mahdollisesti se olisi LESPOT, joka on suomenkielen monikkomuoto sanasta lespo (lesbo), mutta street-runouden kontekstissa oleellinen SPOT, paikkaa tai kohtaa merkitsevä englanninkielinen sana luo tälle runolle selvän pohjavireen. Se on saanut eteensä vielä ranskankielen maskuliinin määräisen artikkelin LE, joka kiistää suomenkielisen merkityksen täysin – ensinnäkin asettamalla LESPO:n feminiinisyyden vastakohdaksi maskuliinisuuden, ja toisaalta kiistämällä sanan potentiaalisen monikollisuuden mahdollisessa LESPO(T) -muodossa. Piilevä, toteutuva tai toteutumaton konsonantti T siis pystyy herättelemään kokonaisen merkityksen maailman.
Toisaalta Vuorilammen ja sitä kautta Kuopion Neulamäen lähiön erityiskontekstissa LESPO-sanalla on erityinen intertekstuaalinen yhteys vanhempaan, nyt jo pahoin haalistuneeseen esiintymään. Neulamäen torin välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa leikkipuistossa liukumäkeen tekstattuna on runo: “LESPOLÄÄKÄRI / HOMOLUOLA”. Tässä yhteydessä teksti liittyy kasvun maailmaan, se esiintyy lasten ja nuorten käyttämällä alueella, ja liittyy selvästi lapsuuden lääkärileikkien pervojen aspektien esiinnostamiseen. Tuoreemman LESPO-kaiverruksen tekijä on myös nuori, arviolta 10-12-vuotias poika – sikälikin LESPO muodostaa historiallisen virstanpylvään street-runouden taipaleella. Ensimmäistä kertaa alan tutkija on nähnyt tekijän luomistyössään! Ikävä kyllä tekijän kiire, runontekemisen herkkyys ja tarve tallentaa muutoksille altis teksti nopeasti estivät tutkijaa pyytämästä tekijältä haastattelua. Runon olemassaoloa olisi myös uhannut tekijän paljastuminen huoltajalleen. Mikäli street-runouden tekeminen on tyypillistä näinkin nuorissa ikäluokissa, on ymmärrettävää, että tekijät haluavat paeta akateemikoiden, journalistien ja vanhempiensa kynsistä.
Tekijän nuoresta iästä ja mahdollisesta edesvastuuttomuudesta huolimatta LESPO-teksti saattaa nousta vielä tärkeään asemaan runouden dynaamisella kentällä. Aleksis Salusjärvi on jo aiemmin liittänyt street-runouden olennaisilta piirteiltään löydettyyn runouteen (found poetry), aiemmassa artikkelissani minä arvelin sillä olevan suoria yhteyksiä beat-kirjallisuuteen, tuoreessa tekstissään Reijo Valta vihjaa street-runouden liukuvan visuaalisen runouden suuntaan. LESPO-teksti antaa ymmärtää siirtymän tapahtuneen jo, muistuttaahan se selvästi visuaalisen runouden VISPO-lempinimeä. Lisäksi paikallinen interteksti “LESPOLÄÄKÄRI / HOMOLUOLA” tuo street-runouden piiriin hieman flarffahtavan ulottuvuuden.
Jos ajatellaan sana LESPO tahallisesti väärinkirjoitetuksi sanaksi “lesbo”, viestii kirjoitus myös heteronormatiivisen mentaliteetin esilletuomisesta ja yleistyvästä kantasuomalaisuus-ajattelusta, sellaisen etnisen enemmistön olemassaolosta, jota uhkaa esimerkiksi juuri homoseksuaalisuuden olemassaolo. Kuitenkin juuri voimakas poeettinen konteksti kohostaa heteronormatiivisen teon ambivalenssia, ja kääntää vierauden ja toiseuden pelon suorastaan lesPolaiseksi karnevaaliksi, samalla korostaen runon yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja päivänpoliittisuutta.
Kuten Salusjärvi maineikkaassa manifestissaan kirjoitti, street-runous “on poetiikaltaan suorempi ja ytimekkäämpi - se astuu yli rajojen, joita runouden äärelle on ymmärtämättömyydestä pystytetty.” Tämä pitää paikkansa myös rajoja rikkovan, transgressiivisen ja rohkean LESPO-runon kohdalla.
--- [Blogi tekee jälleen siirtymistä, palataan toisaalla.]
Loistava löytö, sekä erinomaisen hienosävyinen tulkinta. Pidän merkittävänä rohkeaa näkemystäsi tekijyydestä, tässä tapauksessa lähinnä ikää. On otettava tarkasteluun myös mahdollisuus Street-lastenrunoudesta. Anarkismi noudattelee siinäkin hyvän maun rajoja, juuri kuten avantgarden perinne velvoittaa.
VastaaPoistaVaikutteet nousevat toiseksi kiinnostuksen kohteeksi. Nykyaikana, kun ajatukset eivät enää ole sidottuja kuulemiseen tai painokoneisiin, kun ne liikkuvat globaalisti ja lähes immateriaalisesti bittivirtoina, nousee jopa ontologiseksi kysymykseksi morfisen resonanssin uudet tulkinnat (viittaan siis tilanteeseen, jossa kaksi eri henkilöä keksii samanaikaisesti saman asian, kuten kuuluisassa integraalilaskennan esimerkissä). Onko siis street-poetiikka löytänyt tiensä aina Kuopioon saakka ug-kulttuurina, vai onko kyseinen runouden muoto ihmisyydestä itsestään kumpuavaa? Jälkimmäinen tapaus siirtäisi kysymyksenasettelua laajempaan kulttuuriseen piiriin niin merkittävästi, että olisi synnytettävä street-poetiikan rinnalle myöskin sitä tukeva kulttuuriteoria. Juuri kun Bourdieukin on kuollut.
Reijo Vallan löydöt ovat myös merkittäviä. Käsittääkseni hän liittää street-poetiikan periaatteita kielialueeltamme otollisemmin löytyviin esimerkkeihin. Erityisesti hänen sitoutuminen tutkimusmetodiinsa herättää kunnioitustani: "Viiden, kuuden viikon ajan olen tarkkaillut Iisalmen ja Mikkelin välisen Valtatie 5:n maalauksia", hän kirjoittaa blogissaan ja jatkaa oivallisesti löydetyn aineiston käsittelyä.
Tiehen maalattu luku "80" on autoilijoiden toimesta muuttunut "30":een. Tässä herää mietteitä myös siitä, että kapinallisimmatkin liikkeet tuppaavat laimenemaan siirtyessään maasta toiseen. Ehdoton imperatiivi "stop" on muunnelmineen siirtynyt Suomeen laimennettuna ajonopeuden hidastumisena 50:nen km/h:n merkityksessä. Samalla tekijyys on muuntunut ainitlaatuisesta performatiivisesta aktista kollektiiviseksi, kuten täälläpäin on runouden suhteen ollut tapana.