salmenniemen virrata etästä

I kuivaneula

näen ensiksi vedoksia, grafiikanlehtiä. Osa on mustavalkoisia, osa värillisiä. Ne esiintyvät kaikissa kevään sulaveden harmaissa, likaisen lumen väreissä. Sataa enkä minä tiedä mitä ja ilmaantuu syvää mustaa, punaista ja kultaa.

On vaikea katsoa viivoja, jotka eivät pysy paikallaan. Jos vaikutelman - orgaanisia pintoja, lehtiä, voimakkaita mutta pieniä värikenttiä (tarkoin rajattuja), viivanhaituvia - pyrkisi kuvittamaan, katoaisi yhteys virrata ettän kuivaneulan ja etsauksen yhdistelmään. Tämä on minulle perimmäisen ristiriidan kohta:

Tiedetään hyvin, että kuva ei kiellä. Se ei sano eitä, se ei sano ettää, siltä ei luonnu ainoakaan konjunktio, ja pronominitkin sujuvat heikosti. virrata että on läpeensä kielellinen, mutta kuvan kanssa se jakaa pronominiopin - ja se on syy siihen, miksi virrata että hahmottuu minulle etupäässä visuaalisesti ja konkreettisesti. Siksi se tekstuaalisena viittauskohtana on niin "etäinen / abstrakti" että sitä ei voi edes lainata (sanovat). Siis sitä ei voi lainata abstraktien kirjainmerkkien ja sanojen epäkonkreettiseen maailmaan, jossa käsitteet seuraavat toisiaan, indeksoivat, osoittavat, luettelevat, toistavat, kieltävät, rinnastavat, suhteutuvat vain toinen toisiinsa. SIIS: virrata etältäkö puuttuu tekstin konkretia? onko se paradoksi

mutta voisipa ymmärtää selittämistään tai selittää ymmärtämistään tai sanoa mitä joku haluaa kuulla tai sanoa mitä itse haluaa sanoa tai kuin voisi haluta sanoa, joskus voi näyttää tai rakentaa maailman toisesta tai kuvittaa maailmaa tai luovuttaa

[",]____ [\~()]____ [-0~()"\^%=....] _____ [ o[]|0x ]

1. Ensimmäisessä ruudussa sataa hymyillen, jotenkin - en tiedä mistä käy tuuli paperilla, joten viiston viivan suunta ei ole selvä. Sateen tapaa voi vain arvuutella. 2. Seuraavassa ruudussa lehtii, jokin puu, tai idea lehtipuusta tai idea köynnöksestä ilman puuta. Mustavalkoinen. 3. Kolmannessa ruudussa puu tekee jo punaista kuvakudosta alkaen - ja voimakkaimpana - kuva-alan oikeassa alakulmassa. 4. Neljännessä ruudussa on lehtikultaa, samaan tapaan kuin sitä löytää pyhistä kuvista, vaikkapa nyt jumalanäidin ikoneista, mutta mitään muuta myyttistä viittauskohtaa ei lehtikullalla ole (huom. ikoni -> ikoninen). Lehtikultaa ei koskaan käytetä paperille, siksi neljäs kuva on luonnos (tai luonnoksiltahan ne kaikki näyttävät). Tässä vaiheessa huokoinen, paksu paperi on vaihtunut puuksi, ja kuvanteon tekniikkakin on vaihtunut toiseksi. Siksi vallitsevina väreinä ovat lehtikulta ja punainen, mutta eivät hallitse koko kuva-alaa. Kuvan rajat odottavat mustaa vahvistusta. Eivät saa.

Kadotin tekijän nimen tästä tekstistä jossain vaiheessa. Mutta kyllä se tulee vielä vastaan. Lunttaa otsikosta, jos unohdat.



II Lainaaminen mustavalkea

liian valoisa, niin että on kuin kulissi. Kuin olisi taivaalle ripustettu, epätodellisesti, puiden ja metsien ylle [...] (xxv, virrata että)


lainaan sen kohdan, joka parhaiten kuvittaa kuvausta piirroksistani. ei vaan sen kohdan, jota piirrokseni parhaiten kuvittavat, tai sen kohdan jossa kuvitellaan samaan suuntaan kuin piirroksissani. satun nyt vaan pitämään puista


on kuin : ei __________mitä kuin... On; olla ____________on; kuin
(xvi)

lainaan myös sen kohdan, joka ON mielestäni antimodernistinen - siinä mielessä kuin suomalainen lyriikka ON myötämodernistista, sitä missä OLLA-verbistä tulee kielen absoluuttinen metaforisointimoottori, kaikki ON, se ON staattisen neliön sana "[]" (*tästedes ON merkitään [], vaikka se []kin suorakulmio). siksi sanon että h.s.[] antimodernistinen runoilija, koska hän käyttää []-verbiä paljaaltaan, tai lähes: sen mausteena []kaksi muutakin lyyristä suosikkia, ei ja kuin. vaikka [] typerää väittää toisista asioita, joita voi [] jossain []massa.

havainnollistaakseni jotakin lainaan vielä jotakin:

Yksinkertaista
Yhdentekevää

{kuin sade;
(ii)


kuten näette, todistus poetiikan muodosta on nimenomaan tässä.



III vain selittely, ÄLÄ LUE TÄTÄ!


[Aina kun luen runoutta, päädyn kritiikkiin. Toivon aina, että se ei olisi harmillista. Nyt se on, ja ei ole. Harmillista, koska ei ole mitään puhdasta silmää - vai näetkö sinä joskus Emma Bovaryn ilman Gustave Flaubertin viiksekästä naamaa ja sydämekästä kättä?][silti:

"Kokeellisen kritiikin kritiikissä asettautuu liian kerkeästi oletukseksi, että (perinteinen) kritiikki saa JO kiinni kaikenlaisista teoksista, ymmärtää niitä. Näin ei ole. Riittää kun katselee Harry Salmenniemen mahtavan ja kielikäsitykseltään mielestäni varsin ainutlaatuisen Virrata että -kokoelman kritiikkejä. Käytän sitä esimerkkinä, sillä pelkään sen merkityksen jäävän huomaamatta tai toteutumatta juuri kritiikin asiansa JO hallitsevan puhetavan vuoksi." nimim. K(ristian Blomberg), Tuli & Savun blogin keskustelussa ]

[Kuten sanottu, “perinteinen” kritiikki jää voivottelemaan virrata etän epäkonkreettisuutta. En olisi halunnut kirjoittaa näitä hakasulkeistettuja tekstejä, mutta tuntuisi väärältä jättää ne kirjoittamatta, vaikka tämä osa III, jota ET SIIS LUE, konkretisoikin]

]tämä oli nyt olevinaan[

\tai siis kokeellisen kritiikin kritiikin suppilo/