- mikä on muoto
- mikä on sisältö
- onko erikseen muodontuottajia ja sisällöntuottajia
- vastaako muoto ruumista
- ja sisältö vastaavasti sielua
- miten tämä liittyy (kirjallisiin) teoksiin
...ja kiitos lukuisista muodollisista kannanotoista kommenttilootassa jo etukäteen.
[ja eihän tartte perustaa formalismia tän merkinnän jälkeen]
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mitähän ajat takaa? Muoto vs. sisältö on kovin modernistinen jako, joka nykyään pilkkoutuu ekletiseen horisonttiin. Yhtä kaikki pidän tätä jakoa edelleen oleellisena, kunhan se kohdistuu täsmällisesti johonkin. Tuntuu että juurikin nämä muodikkaat ja uudet poeettiset löydöt antautuvat pitkälle muotoon ja sisältöön, kun lukiessa esittää kysymyksen: "mitä asiaa tällä tekstillä on?" (kiitos muuten katalagismi-blogista, tulkitsen sen poliittisen runouden paluuna suomalaiskirjallisuuteen)
VastaaPoistaAvauksesi saa tosin minut uumoilemaan, että kysymyksenasettelussa on pientä suurempaa piikkiä muuannelle hesarin kriitikolle, joka ei sisällöistä ole omien sanojensakaan mukaan ymmärtänyt mitään viimeiseen puoleen vuoteen.
kysymyksenasettelu saattaa olla yks helvaton iso ja rasittava takiainen, eli piikkiä voi olla monenpaan suuntaan. mutta suurimmilta osin mun tarkoitus on ihan vilpitön: tää on klassinen estetiikan kysymys, mutta mä en usko että se on kuitenkaan täysin menettänyt päivänkohtaisuuttaan. ja mua kiinnostaa mitä te ihmiset voitte siitä sanoa!
VastaaPoista(ole hyvä katalagismista :DDDDDD poliittisen runouden paluuna, aww. ja muista kiittää muitakin osallisia)
Ehkä sisältö vastaa sisäelimistöä ja muoto vastaavasti rajapintaa.
VastaaPoistaMutta keskeistä ehkä juuri nyt on, että muodollisesti aktiiviset runoudet mielletään jonkinlaisena kokeellisuuden rintamana. Seuraa lukutapoja, joissa muodollisuudet kohostuvat. Pimentoon tai vaille eksplisiittistä luentaa tuntuu liian usein jäävän kunkin tekstin usein varsin jäljittelemätön puoli - muodon ja sisällön keskinen dynamiikka, se miten muoto lunastaa sisältöä ja päinvastoin. Tai jättää lunastamatta, menee ohi. Mutta sittenkin tuottaen merkityksiä juuri siinä kohtaa.
Sanomisen arvoiseksi koen tämän huomion lähinnä siksi, että se vie monet näennäisesti samaa ilmiötä edustavat runoudet hyvin etäälle toisistaan, kuten kuuluukin.
-ollipekka
...sun pitää kertoa tuosta päivänkohtaisuudesta, tarkempia lähtökohtia. Mun tutina nykyproosan ja -draaman suhteesta muuhun kirjallisuuteen kytkeytyy muotokeskeisyyteen, tai ennemmin oikeastaan rakenteeseen. Kokonaisuus tehdään rakennetta vasten, ooppera sävelletään ja formuloidaan formaattiin, joka on ennalta tiedetty. Sama homma narratiivisen journalismin suhteen. Pitää luoda teos, joka osataan hahmottaa alusta pitäen suhteessa kokonaisuuteen.
VastaaPoistaMe (vai minä?) eletään uudestaan dekadenssin aikaa, kaikki on jo tehty ja valmista. Jari Tervo on valmis, Anja Snellman ja Reijo Mäki ovat valmiita, Ilkka Malmberg on tullut valmiiksi, Ruben Stiller on ollut sitä jo kymmenen vuotta. Kuulija, kokija, lukija ja katsoja tietää muodon jo entuudestaan ja keskittää siksi huomionsa nyansseihin, koska sisältökin on predestinoitu jo avauskappaleeseen.
Antti Majander paheksuu kolumnissaan jo etukäteen Nuoren Voiman liiton kokeellisen proosan salonkia, jossa nykymarginaalin vihaiset nuoret pohtivat proosan muotovaliokeskeisyyttä. Hän ei ole tutustunut syvemmin keskustelun lähtökohtiin, koska tiedotteen muoto on jo antanut hänelle vastauksen. Nyt vaaditaan nimiä ja politiikkaa, sillä vain ne puuttuvat sisältökaavakkeen sarakkeista.
Kysymys kuuluu Maaria, suhteutuuko klassiset estetiikan kysymykset vain nykykulttuurin politiikkaan, vai onko tässä ajassa ketään, joka loistaisi majakkana viime aikoina sammuneiden (Tove Jansson, Matti Wuori, Jouko Turkkakin näköjään) tilalla?
ollipekka, juuri tuota minäkin oon ajatellut. että muodon korostaminen joidenkin tekstien ilmeisenä samankaltaisuutena tai ilmeisenä erona vie huomiota monesti radikaalisti väärään suuntaan. mutta toisaalta muodoksi nimitetyn aineksen suhde sisällöksi nimitettyyn.. mun on joskus vaikea hahmottaa niitä. miksi joku vakiintunut aihepiiri ei olisi ennemmin muoto kuin sisältö? miten esim. kirjainten hahmot, joita näkee joskus käytettävän runoissa, ovat ennemmin muotoa kuin sisältöä?
VastaaPoistaaksu, tota mä kyllä kans ajattelin. että iso osa kulttuurituotannosta (saakelimikäsanahirviö) on formaattikeskeistä. formaatti on sisällöntuotanto. formaatti follows... ei ainakaan function. mutta esim. se, että jokin "sisältö" ei voi enää vaatia "muodolta" (formaattina) mitään. niiden keskinäisyys tavallaan merkitsee sitä, että kaikki tiedetään jo, eikä niiden piiriin voi tulla kokemusta, jossa jompikumpi vaikuttaisi jollain tavalla toiseen, puhumattakaan niiden vuorovaikutuksesta.
ja tuo aksun "kysymys kuuluu" on aika kamala. mä oon jotenkin ajatellut, että muoto-sisältö -dikotomiasta ois tullut jo vähemmän ankara, ja tavallaan noinkin klassinen kysymys tekis itsensä tarpeettomaksi, kun kaiken maailman toimittajat istuu estetiikan peruskurssinsa, mutta mitä vielä. en ihan hahmota mitä tarkoitat "nykykulttuurin politiikalla", mutta mä aloin miettiä muumimukia. siinä vasta muoto. tai formaatti.
ja tästä on helppo huomata, että mä sönkötän kun koitan puhua tästä asiasta. just siks mä vaan kysyin. kun tässä on jotain kummaa. ollipekka ilmaisi täsmällisesti jtn sellasta, mitä mä en osannu.
en oikeastaan tiedä pitäisikö muodon JA sisällön dynamiikasta ryhtyä puhumaan jotenkin merkityksen käsitteen kautta.
Ovat analyyttisiä kategorioita. Teoksia voi tarkastella vuorotellen näistä näkökulmista, mutta vain metodisesti. Teoksessa ne ovat toisistaan yhtä vähän irrallaan kuin sielu ja ruumis ihmisessä. Kyseessä on väärä dikotomia.
VastaaPoistaMietin sitä, että viimeisen 25 vuoden aikana kulttuuri on pelkistynyt alkutuottajiin ja niitä kaitseviin rakenteisiin. Kriitikot, lautakunnat, kustantamot ja media pyörittävät koneistoa, joka tuottaa määrämittaista taiteeksi paketoitua kulttuuria joka alalalle. Teoksen puitteet ovat koko kulttuuri, joka rahoitetaan säätiöiden ja valtion kirstusta, koska "taide on tärkeää". Teokset perustelevat itsenstä lähtökohdillaan. Esim. yhteisötaide on nyt just hirmu tärkeetä ja sitä pitää rahoittaa. Teokset saavat olla miten naurettavia tahansa. Nykykulttuurin politiikka keskittyy muotoihin, joilla on nostetta ja sisältöihin, jotka tukevat valmiita rakenteita eli formaatteja (tai rikkkovat niitä nokkelasti).
VastaaPoistaKaikki tapahtuu teoksista riippumatta, koska koneisto kyllä kaivaa tekijät tyhjille paikoille. Muoto ja sisältö kirjoittautuu auki hakemuksissa, joita säätiöiden ja apurahalautakuntien postiluukut tulvivat. Ponnistus suuntautuu tähän nykykulttuurin politiikkaan, mikä pelkistyy vielä entisestään kun teoksia tehdään tahallisen huonosti kelloa vastaan.
kake, tuo väärän dikotomian perspektiivi on hyvä.
VastaaPoistaaksu, tarkoitatko, että muoto ja sisältö on operatiivisia käsitteitä, jotka manifestoituu konkreettisesti apuraha- sun muiden hakemusten hahmotelmissa, joissa teoksesta tietysti pyritään tekemään ns. ymmärrettävä ja merkittävä paketti. mä oon kyllä miettinyt jonkin verran, että miten hakemuksille ominainen tapa muotoilla apurahahankkeiden (taiteen & tieteen) tavoitteet, "muoto" ja "sisältö" vaikuttaa rakenteellisesti koko siihen tapaan, jolla hanke lopulta toteutetaan. tietysti se on ihan inhimillistä laiskuuttakin, koska eihän sen hakemuksen artikulointeja ole mikään pakko noudattaa. mut se on vaan kumma, kun alkaa ajatella omaa työtään jossain kaupallistettavassa ja brändättävässä mielessä, että se kuitenkin vaikuttaa paljon. ja ehkäpä iso osa projekteista säätyy jo sen mukaan, miten selkeän paketin niistä saa tehtyä.
?
Joo, tuollaista mulla oli mielessä. Aika iso motiivi taiteilijoille nykyään on se, että maksaako tästä joku - eli saako tästä sellaisen hakemuksen, jolla saa rahaa. Lukuisa tuntemani taiteilija jättää teoksen tekemättä, ellei siitä makseta - ja jättää sen viimeistelemättä tai jopa kesken, jos maksut lopetetaan. Virkamieshenkeä.
VastaaPoistaMuodot ja sisällöt kirjoittautuvat aikataulu-budjetti-julkaisupaikka-suosittelijat -kiemuroihin, ja näistä järjestelyistä on tullut realiteetteja. Saakeli mä kaipaan aikaa, jolloin taiteilijat työskentelivät realiteeteista riippumatta. Tai ei sitä kurjuutta tarvitsisi tietenkään olla, mutta romantiikka on sen myötä menetetty.
Mun blogin nimi on vitsinä Laadunvalvontayksikkö, käsittääkseni ko. organisaatio toimii lähinnä lääketeollisuuden standardoinnin vahtina - eli vahtii esim. että lääkeaineiden pitoisuudet pysyvät mahdollisimman samanlaisina. Kulttuurissa ja varsinkin kritiikissä laadunvalvontayksikkö siis tasapäistää ja yhdenmukaistaa taidetta. Vitsiä ei ole vissiin kukaan tajunnut. Ehkä ajatuksessa ei tosiaan ole mitään vitsiä.
öh, sen mä vielä käsittäisin, että tilaustyö jätetään lojumaan jos siitä loppuu raha. semmonen romanttinen tarina paksusta mesenaatista, jonka naama ja sikari pitäs maalata. muttaettä. ja sitten mulla on vielä semmonen romanttinen harhaluulo, että taiteellista työtä tekevä on niin voimakkaasti motivoitunut, että rahaa ei tarvitse suoranaisesti saada siitä tekemisestä, vaikka se sinänsä olisikin aika tarkoituksenmukaista. ehkä tässä on joku ammattilaisuusajatus - että ei tartte tehdä jos ei liksa juokse.
VastaaPoistatoinen on tietysti laatu. kai laatu ja ammattilaisuus liittyy yhteen. eräs tapa ajatella ammattilaisuutta on jonkinlainen laatutakuu, että työn jälki on tasaista ja tarpeeksi hyvää. sun laadunvalvontayksikkö on kyllä niin syvän luokan vitsi, ettei sitä välttämättä huvita tajuta. takaat, että kansa saa tasavahvaa oopiumia.
Käänsin vastaukseksi August Macken tekstin "Naamiot".
VastaaPoistaSe löytyy blogistani, olisin liittänyt tekstin tähän, mutta se oli liian pitkä.